V-Day eli oma vaginamonologini

Lauantaina 10.2.2018 vietettiin kansainvälistä V-Day:ta. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota tyttöihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. V-Day:na muun muassa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen esittämällä kuuluisaa Eve Enslerin kirjoittamaa Vaginamonologeja-näytelmää ympäri maailman.

Myös Turussa Jo-Jo teatterissa esitettiin Vaginamonologit, jota olin tietenkin katsomassa. Vaginamonologit lähestyvät aihetta, eli siis pimppiä, monesta suunnasta. Monologeissa on heräävän seksuaalisuuden epävarmuutta, kasvua ja rakkautta mutta myös väkivaltaa, ahdistelua ja ympärileikkauksia. Näytelmä on kertomuksia siitä, kuinka tutustua itseen ja kuinka vaikeaa se välillä on. Teoksen viesti on kuitenkin vapautta: meidän jokaisen vaginallisen olennon pitäisi ottaa oma vaginamme, oma nautintomme haltuumme. Oma pimppi on oma asia.

Toisena teemana Vaginamonologeissa on herätellä katsojaa ajattelemaan, mitä juuri hänen vaginansa haluaa, millainen elin se on ja mikä on oma suhde sen toimintoihin. Mitä vaginani sanoisi, jos puhuisi? Mitä se toivoisi?

En usko, että vaginallani on valittamista suhteeni. Kutsun sitä useimmiten pimpiksi tai pilluksi, sillä nämä termit sisältävät myös vulvan (vagina tarkoittaa vain emätintä). Osaan jo nauraa, jos joku väittää, että klitoris on turha elin ja naisen orgasmi evoluution jäänne. On tärkeää huomata, että kun minä puhun vaginastani, sillä ei ole mitään tekemistä peniksen kanssa. Minun vaginani on olemassa itsenäisenä, ilman minkäänlaista suhdetta yhteenkään penikseen.

En häpeile sitä, että minulla pillu. Sitä on haukuttu, koskettu ilman lupaa, käsitelty väärin ja osaamattomasti, se on ollut arka ja kaivannut apua. Sitä on ronkittu yöllä päivystyksessä ja siihen on sattunut enemmän kuin minnekään muualle ikinä. Mutta se on osa minua, osa seksuaalisuuttani. Minä nautin siitä niin kuin haluan, pidän siitä miltä se näyttää, tuoksuu ja maistuu. Toisinaan haluan tuntea jotain vaginassani sisällä, toisinaan haluan kosketuksia sen ulkopuolelle. Aika usein ennen näitä asioita tarvitsen jotain muuta, sitä mitä kutsumme maailman epäseksikkäimmällä termillä esileikiksi. Ilman sitä vaginani ei ole auki, ei liukas eikä pehmeä. Se ei ole tyytyväinen.

Minulla on täysi oikeus omaan pilluuni, minä tiedän parhaiten, mitä se haluaa. Minulla on oikeus täyttää sen toiveita, tyydyttyä, tehdä itseni onnelliseksi tekemällä pilluni onnelliseksi.

Ei kuitenkaan tarvitse kuin seurata hetki keskustelua sosiaalisessa mediassa ja käy jo selväksi, että seksuaalisuuttaan ja pillunsa parasta ajatteleva ihminen on kuin jokin tarttuva tauti. Sellainen, joka halutaan sulkea yhteisön ulkopuolelle. Pillun käyttöön liittyy naurettavia sääntöjä ja rajoituksia, joita ei koskaan vaadittaisi penikseltä.

Esimerkiksi pillun pitää olla innie, sillä outiet ovat jotenkin väärin (voit googlata, minäkin googlasin, mutta NSFW). Pillu on pelottava katsoa, liian elimellinen. Jos pillua käyttää liikaa tai väärällä tavalla, ei ole enää vaimomatskua. Kuvia siitä ei saa lähettää kenellekään paitsi just sille tyypille, joka pyytää. Mutta jos lähettää, ei se sama tyyppi puhu enää ikinä, koska ilmeisesti suttuinen etukameraräpsy on ihan sama asia kuin seksi ja silloin vastapuoli on saanut kaiken haluamansa tyydytyksen. Pillua ei pidä antaa kenellekään, koska järvi kuluu soutamalla, mutta jos ei anna, on huora. Jos harrastaa irtosuhteita, vagina ei ole enää vagina, vaan mälliämpäri. Jos on harrastanut seksiä liian monen kanssa, on helppo ja tyhmä. Jos liian harvan kanssa, on kylmäkiskoinen ja hankala.

Yhä edelleen siis kontrolloimme koko vaginallista ihmisryhmää uskottelemalla, että ensinnäkin pimpin hallitseminen tarkoittaa sitä, että ei nauti estottomasti seksistä, ja toisekseen väittämällä, että ne, joille pimppi tuottaa iloa, eivät ole enää ihmisinä arvokkaita. Mihin tarvitaan Perussuomalaisia, kun kansamme yllättävän nuoret moraalinvartijat ovat perineet käsityksensä suoraan kirkkoisiltä!

Haluaisin nyt kaikille kuitenkin kertoa, että minun huomattavasti yhtäkään penistä puhtaampi vaginani ei edes täynnä spermaa ole ämpäri.

Pilluni on elin, vieläpä kaunis sellainen. Oma häviö, jos sitä ei kestä katsoa. Pilluja on erilaisia, vähän niin kuin on hiuksia, silmiä ja varsinkin peniksiä.

Lähetän kuvia, jos haluan ja jos toinen niitä haluaa. Toistaiseksi se ei ole yhtäkään suhdetta lopettanut.

Minun vaginani ei ole mikään lahja, jonka antaisin kellekään, vaan ihan vain kahdenvälisen sopimuksen yksi osa.

Olen usein sekä kylmäkiskoinen että vaikea, monissa asioissa tyhmä ja toisissa hyvin helppo. Nämä asiat eivät liity vaginaani tai seksielämääni.

Tavoitelistallani vaimoksi ryhtyminen on noin sijalla 78. Iloinen seksi on sijalla 2. Vaimomatskusta puhuvan pojanklopin miellyttäminen ei ole listallani ollenkaan.

Minä ja pimppini jatkamme siis näin, kohti kaikkia nautintoja ja iloja.

Iloisia vaginapäiviä kaikille!

Parasta just nyt: Radio Regina

Kesällä löysin alakerran lähetyskirpputorin ilmaiskorista Nancy Fridayn kirjan Men in Love vuodelta 1980. Kirjailija Nancy Friday on tutkinut seksuaalisuutta jo 1960-luvulta lähtien ja hänen ensimmäinen teoksensa käsitteli naisten salaisia seksifantasioita. Men in Love –teosta varten Friday pyysi puolestaan miehiä lähettämään seksifantasioitaan ja teoksessa on julkaistu parisataa erilaista fantasiatarinaa kategorioittain järjestettynä. Olen lukenut niistä lähes jokaisen.

Lukiessani ihastelin kerronnan rikkautta. Niissä oli rakkautta, himoa, alistamista, tarinoita, erilaisia hahmoja, eri sukupuolia ja yllättäviä käänteitä. Itsekseni mietin, mikä sääli ihmisten sisäisille fantasioille on nykyinen pornoteollisuus, joka jossain määrin opettaa meille mistä ja miten tulee fantasioida. Luulin, että orgaaniset, tylsyyden ja seksuaalisten virikkeiden puutteen synnyttämät huikeat fantasiatarinat olisivat lopullisesti mennyttä maailmaa.

Jumalalle kiitos olin väärässä.

Väsähtäneenä sunnuntai-iltapäivänä päätin ottaa päiväunet. En kuitenkaan saanut unta, joten pistin pyörimään Vaakakapinan tuottaman Radio Reginan, jonne on kerätty naisten toivomia pornokohtauksia. Tarkoitukseni oli etäisen kylmästi tutustua aiheeseen.

Päädyin kuuntelemaan kaikki osat yhtä soittoa.

Voi pojat! Ensinnäkin podcastit ovat ihan naurettavan hyvin tehtyjä. Olen ennenkin nauttinut Ylen tuottamista äänikirjoista, mutta pornomuodossa niiden laadukkuus korostui entisestään. Jokainen voihkaisu ja huohotus on uskottava, kertojaäänet miellyttäviä. Radioteatteri on kuulkaa yksi hienoimmista taiteenlajeista!

Toisekseen ne tarinat. Ne ovat lyhyitä, sopivia ja niistä kuulee sekä tuntee niiden olevan lähettäjilleen omakohtaisia. Tiedättekö, mikä oli Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin mitta omille töilleen? Erektion kovuus. Samoin näistä pätkistä voi aistia, miten pikkuhousut ovat olleet märkinä kirjoittaessa. Juuri se tekee Radio Reginasta niin toimivan.

Kuten jokaisessa jaksossa muistutetaan, seksifantasiat edistävät hyvinvointiasi. Eli kuulokkeet korville ja kuuntelemaan!

Vastaus Tohtori Jukka Kujalalle

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujala oli Helsingin Sanomassa 24.11.2017 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan huolissaan poikien ja tyttöjen tasoeroista Pisa-tuloksissa.

Siinä, missä aihe on varmasti tärkeä ja kestää useammankin asiantuntijan kannanoton, haluan korjata tohtori Kujalaa yhdessä asiassa.

Kujala kirjoittaa: "Poikien oppimisen maailmaa rakentavat akateemiset ihmiset, joilta puuttuvat seisaaltaan pissaamisen kokemukset sekä Valtteri Bottaksen tai Partik Laineen sankariuran seuraamisen tunteet oman isän kanssa."

Voi Jukka. Jukka, Jukka, Jukka.

Olen nainen. Olen vaginallinen nainen. Olen pissannut lukemattomia kertoja seisaaltani. Olen pissannut seisaaltani viimeksi tänään. Kun olin lapsi, meillä oli siskoni kanssa seisaaltaanpissimiskilpailuja.

Täytyy myöntää, että itse en ole kasvatustieteen tohtori enkä edes fuksi, joten en tiedä, miten virtsaamiskokemukset tarkalleen ottaen vaikuttavat lasten kykyyn oppia. Tässä asiassa kuitenkin näyttäisi siltä, että tohtori Kujala ei joko ole ajatellut tarpeeksi naisoletettujen pissaamista tai sitten miehiseen seisaaltapissaamiseen liittyy jotain suorastaan maagisen ihmeellistä.

Jään seuraamaan keskustelua.

Täällä on NAINEN, joka pitää seksistä!

Hei te kaikki ihanat miehet! Juuri te, jotka koette olevanne miehiä! Te ihanat, maskuliiniset paketit!

Tykkään teistä tosi paljon ja tiedän, että tekin tykkäätte musta. Se ei ole mikään ihme, koska olen tosi kiinnostava.

Tässä muutamia syitä, joiden takia kannattaa minusta kiinnostua:

– Olen aika älykäs ja valmistunut yliopistosta. Graduni käsitteli lintujen ja robottien muodostamien hybridien materiaalisuutta immateriaalisessa maailmassa. How fucking cool is that?

– Olen toimittaja ja tutkinut esimerkiksi aika perusteellisesti Fox-yhtiöiden mediavaltaa Suomessa.

– Olen koulutettu kirjoittaja ja viestinnän ammattilainen, joten halutessani vaikutan sanavalmiilta.

– Oon ihan hullun hauska, varsinkin vähän hiprakassa.

– Järjestin Suomen ensimmäisen vegaaniseen katuruokaan keskittyvän tapahtuman Vegånian yhdessäni ystäväni Suvin kanssa. Jep, ihan kahdestaan. Eikä ees saatu siitä rahaa. Järjestetään se ens vuonna uudestaan.

– Onnistun hyvin valokuvissa.

– Oon tehnyt leffoja.

– Teen ihan päheän hyvää ruokaa (kun haluan).

– Käyn joka vuosi Sodankylän elokuvajuhlilla.

– Teen taidetta ja taidefestareita ja työllistän taiteilijoita ja oikeestaan kaikki mun tututkin on taiteilijoita.

Tässä sen sijaan syitä, joiden takia en ole kiinnostava:

– Pidän seksistä, panemisesta, naimisesta, nussimisesta, suihinottamisesta, irtosuhteista, seksisuhteista, salasuhteista, parisuhteista, siitä kaikesta.

Jos koet sydämessäsi tämän kuullessasi hypintää ja halua tutustua minuun, koska olen niin jumalattoman kiinnostava, niin tarkista asenteesi. Tämän sanominen ääneen EI ole radikaalia eikä uutta, ei vaikka olen nainen. Tässä asiassa olen itse asiassa ihan naurettavan keskinkertainen. Kun vastaan kävelee naisoletettu, on paljon todennäköisempää, että hän pitää panemisesta kuin että ei pidä. Älä saatana jaksa enää yllättyä siitä.

Olen puhunut.

Kummut, kumpareet ja salaiset solat

”Mutta kokemuksen tuomalla varmuudella voin vakuuttaa, että kautta miespolvien naisten kepeästi keinahtelevat hameet ovat herättäneet vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta enemmän kuin housut, joista näkyy kaikki”, kirjoitti Pirkko Arstila ET-lehden kolumnissaan. Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Täytyy ikäväkseni tunnustaa, että olen käyttänyt, paljon, niin tiukkoja housujaa, että anatomia paljastuu. Kummut, kumpareet ja sola, jota en kyllä edes voi kutsua salaiseksi.

Ruumiinrakenteeni on suomalais-ugrilainen. Lyhyet jalat, jep, pullea takamus, todellakin, runsas povi, no suorastaan pursuileva! Jos paino-ongelma tarkoittaa sitä, että Pirkolla olisi ongelma painoni kanssa, niin varmasti olisi paino-ongelmakin.

Olen valitettavasti varmaan jo ylittänyt heilimöinti-ikäni, voinen siis turvallisesti julistaa maailmalle, että en välitä – ottakaa tai jättäkää! Voin tunnustaa, että ihailen muhkeita pakaroitani käsipeilin lisäksi myös makuuhuoneen peilistä, vessan peilistä, eteisen peilistä, baarin peilistä, sovituskopin peilistä, kavereiden peileistä ja näyteikkunoista.

Silorasvainen, raskas vartalomallini ei sen sijaan vaadi yhtään mitään. Ei värejä, ei mustaa eikä edes uuman juhlistusta. Se on olemassa tällaisena ja näin, eikä sen tehtävä ole miellyttää yhtään ketään, ei edes kaupassa. En toivo kenenkään, en edes Pirkon, riisuvan ja pukevan minua kassajonossa. Käytän myös välillä sopivan lyhyitä hameita, vaikka sääreni ovat arvattavasti tukevat. Nilkat saattavat upota maihareihini, valitettavasti. Tiedän, että ne ovat se ainut paikka, joka saisi näkyä. Luojan kiitos niskahiukseni ovat siilipituiset: niskan herkän kuopan paljastaminen on helppoa. Silmiltäni olen vampyyri tropiikin pehmeässä yössä. Tai sitten en. Meikkaan, jos jaksan.

Kaipaisinko minäkin sähäkkyyttä? Iloa ja flirttiä? En ole edes yrittänyt näyttää hoikemmalta kuin olenkaan.

Pirkko, ehdotuksesi ei ole KARMEA. Se ei ole syvältä junttilan syövereistä eikä tässä ole kyse siitä, mihin kyseinen neito haluaisi pyllyverkkarinsa vaihtaa. Sinä todellakin puhut akrabadakraa seinille, sillä näin vuonna 2017 yhdenkään naisen ei enää tarvitse olla jatkuva silmänilo miehille eikä Pirkolle. Helmojen hulmuamisen taian ja vihjailevan kahinana sijaan me tiedämme tasa-arvosta, feminismistä ja seksipositiivisuudesta. Me tiedämme, että ei ole ok olettaa toisen sukupuolta tai suuntautumista. Me tiedämme, että ihan jokainen kumpu, kumpare ja salainen sola on paras ja ihana, ja joka pyllyllä on faninsa. Mikä tärkeintä, meitä ei nappaa pohtia joka hetki sitä, mikä herättää eniten vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta. Meillä on tässä vähän muutakin.

Joten ei, ei me tulla muuttumisleikkiin. Kiitti kuitenkin!

Kuvat Laura Salonen