Avoin kirje rakkaalle Turulle: olet perseestä

Rakas Turku. En ole koskaan halunnut lähteä luotasi. Olet sitä kaikkea, minkä ymmärrän kodiksi ja hyväksi. Mutta olet välillä aivan vitun perseestä.

Ei riittänyt, että torin paikalla on valtava kuoppa. Ei riittänyt, että Wiklund on työmaa. Ei riittänyt, että Hansakortteli on yksi iso väliaikaissokkelo. Ei riittänyt edes se helvetin funikulaari. Ei, kaikkeen on pitänyt kajota.

Eilen kävin hyvästelemässä yhden rakkaan kantapaikkani, kun Baaribaari on lopettaa toimintansa. Baaribaari on ollut kaupungin iloisin yökerho, hauskin sisäpiha ja paras lihatiski. Baaribaarissa on ollut leppoisa takahuone ja täysi tanssilattia, jossa pussailla tuntemattomia. Keikat ovat olleet ilmaisia ja niitä on ollut paljon. Hanasta on saanut halpaa kaljaa ja aika usein kaljalle lähtemisen käsite onkin yllättäen sisältänyt myös jallua. Eikä mistään muusta baarista ole saanut kesäkeskiviikkoisin soijanakkeja. Baaribaari on ollut kaupungin kirjaimellinen väriläiskä hienoine tapetteineen ja upeine kalusteineen (joita ehkä saa nyt ostaa jostain, mistä?). Tulen kaipaamaan sinua Baaribaari!

Viime vuosina Turku on menettänyt paikan toisensa jälkeen. Se on todella poikkeuksellisen huonoa mainosta kaupungille, joka haluaisi olla tunnettu kulttuuristaan ja ravintoloistaan.

En voi olla ajattelematta, että täällä hyväksytään vain tietyt muodot kulttuurista, vain se, mikä ylhäältä katsotaan oikeaksi. Me, jotka edustamme jotain muuta, saamme taistella. Koko aikuisikäni olen pelännyt Dynamon menettämistä, jopa niin paljon, että Baaribaarin lopettaminen yllätti täydellisesti. Kaupunki on täynnä punkkareita, hippejä, hörhöjä ja muuta marginaalia, joka siivotaan täysin pois katukuvasta. Täällä saavat näkyä vain kliseet jääkiekkoilijoista ja misseistä. On kuin joku olisi unohtanut kertoa Turun brändityöryhmälle, että kaupunki syntyy vain kaupungissa asuvista ihmisistä. Baaribaari ei sentään palanut yön pimeydessä.

Turku, armaani, voisit olla niin järjettömän hyvä, elävä ja monimuotoinen. Miksi haluat olla toriparkki ja Naima, siivottuja tilastoja ja Turun tauti? Täällä luulisi olevan tilaa kaikille. En välillä kestä sitä, millaisessa paikassa oikein asun. Vitun Turku.

"Milloin kävit viimeksi testaamassa hedelmällisyytesi?"

Ah, aina ihanat Facebook-mainokset. Nuo kohdennetut pikku helmet! Tänään minulle mainostettiin kivasti lapsettomuushoitoja.

Mainoksen takana on Felicitas Mehiläinen, ”yksilöllisten hedelmöityshoitojen edelläkävijä”. Mainos aloittaa melko neutraalisti kysymällä, että koska olen viimeksi käynyt gynekologilla (kaksi vuotta sitten). Mutta sitten: ”Hedelmällisyys alkaa alentua jo varhain”. Hupaisaa pientä pelottelua! Onneksi tutkimukset saa helmikuun loppuun mennessä puoleen hintaan.

No kuulkaa, minäpä menen nyt neuvolaan selvittämään oman hedelmällisyyteni, kun on kerran niin halpaa!

No en todellakaan mene. Keskimäärin suomalainen nainen synnyttää ensimmäisen lapsensa 28-vuotiaana. Suurin osa lapsista tehdään 30–34 vuoden iässä. Olen 29-vuotias. Ei ole kiire, oikeasti, ei ole.

Aika nopeasti selviää, että ainoat syyt, joiden takia tämän mainoksen näen, ovat ikäni ja kotipaikkakuntani. Kolmekymppinen kaupunkilaisnainen siis on näissä algoritmeissa lapseton ja rahoissaan. Ihana stereotypia!

Yhteiskunta on ikäiselleni naiselle jo nyt aika rankka. Politiikan huipuista yllättäviin päiväkotimainoksiin (mistä niitäkin riittää Facebookiin?) ja sukulaisista naistenlehtiin joka puolella ympärillämme muistutetaan, että lapsia olisi paras tehdä. Ja siitä muistutetaan nimenomaan naisia. Lasten hankkiminen ei ole Suomessa vuonna 2019 koskaan naisen oma asia. Se on yhteiskunnan asia.

Minusta on törkeää, siis raivostuttavan törkeää, että lapsettomia hoitavalla klinikalla ei ole sen vertaa tyylitajua, että ymmärtäisi tällaisten mainosten olevan aika monelle isku vyön alle. Olen tyrmistynyt siitä, kuinka vähän pelisilmää noin isolla firmalla on. Jokaiselle, joka tajuaa olevansa kyseinen mainoksen kohderyhmää, tulee siitä paha mieli. Me nimittäin mietimme jo hedelmällisyyttämme. Me mietimme sitä, kun haaveilemme lapsista. Me mietimme sitä, kun jonotamme sterilisaatioon (jota ei muuten ikinä mainostettaisi näin). Me mietimme sitä, kun Väestöliitto jälleen kerran on huolissaan suomalaisten huonosta syntyvyydestä.

Kiitos siis Felicitas Mehiläinen, kun lähdit ajamaan asiaasi painostamisen ja syyllistämisen kautta. Aika raikasta toimintaa taholta, jonka palveluiden pariin niitä tarvitsevat kyllä ohjautuvat itsestäänkin. En epäile ollenkaan, etteikö Felicitas Mehiläinen tekisi hyvää työtä hoidoissaan. Sen sijaan firman asenteen perusteella en hakeudu heidän palveluidensa pariin sitten, jos ja kun asia on omalla kohdallani ajankohtainen. Tämä, jos mikä, on aihe, jonka käsittelyn pitäisi olla hienovaraista ja ymmärtävää.

Jos yhteiskunnan lisääntymiseen liittyvät paineet ärsyttävät, kannattaa myös tulla katsomaan käsikirjoittamani Dating Mr. C -nukketeatterinäytelmä. Esitys käsittelee juuri näitä teemoja ja ensi-ilta on 22.2.2019 TEHDAS Teatterilla!