Mitä antaa lahjaksi naistenpäivänä?

Tämä ei ole voimaannuttava eikä iloinen teksti naistenpäivästä.

Naistenpäivän aamuna en uskalla mennä Jodeliin enkä Facebookiin. Tiedän niiden olevan tänään niin täynnä naisvihaa, että voin fyysisesti pahoin jo ajatuksestakin. Voin pahoin, kun mietin niitä keskusteluja, joita tänään käydään ja niitä, joita pitäisi jaksaa itsekin käydä. Tänään, päivänä jonka pitäisi juhlia naisten voimaa, haluan vajota syvään kuoppaan maan alle pakoon kaikkea ulkopuolelta tulee vihaa, määrittelyä ja painetta. Kaikista päivistä tänään uskon vähiten muutokseen.

Tiedän, millaista keskustelua tänään käydään. Naiset pyrkivät alistamaan miehiä. Feminatsit ovat tuhonneet maailman. Eikö naisille mikään riitä? Feministit ovat suohirviöitä, jotka ovat kiukkuisia, kun eivät saa seksiä. Kaikkein pahinta on, että ihmiset oksentavat näitä naisvihamielisiä kommenttejaan tajuamatta niiden olevan valtavan iso osa ongelmaa.

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo vuodesta 1975 ja joka vuosi se todistaa olevansa yhä ajankohtainen. Metoo-kampanja jaksaa vieläkin kuohuttaa niin Suomessa kuin maailmallakin. Turun ylioppilasteatteri joutui perumaan tälle viikolle suunnitellut Godota odottaessa -näytelmän ensi-illan, sillä näytelmän kirjoittajan Samuel Beckettin perikunta ei hyväksynyt, että näytelmässä on naisnäyttelijöitä. Ilta-Sanomat oli valinnut päivän uutiskulmakseen haastatella esimerkiksi Mikael Jungneria ja Jaakko Saariluomaa siitä, millaisia naiset todella ovat. Tällä viikolla selvisi, että pääkaupunkiseudulla on palkkakartelli siitä, kuinka paljon lastentarhanopettajille saa maksaa maksimissaan palkkaa (noin 2 300 euroa). Naisten kehot ovat edelleen julkista omaisuutta, samalla tavalla kuin kaupunkitaide. Jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä niistä, naisen velvollisuus on olla esteettinen. Meillä on edelleen ongelmia.

Keskustelu naisten oikeuksien ympärillä on uuvuttavaa. Päivästä päivään pitäisi jaksaa toistella, että kyllä, se on naisvihaa, jos seksuaalisesti aktiivista naista kutsuu huoraksi. Ei, ei ole oikein, että naisvaltaisten alojen palkka on huonompi kuin miesvaltaisten. Kyllä, jokaisella naisella on oikeus näyttää siltä, miltä haluaa, riippumatta siitä ”mitä isäskin susta ajattelee” ja vielä vähemmän riippumatta siitä, haluaako joku tuntematon kaiffari jossain harrastaa seksiä tämän naisen ulkonäön kanssa. Kyllä, tiedän, että armeija on tasa-arvo-ongelma. Tänään erityisesti olen kyllästynyt toistamaan, että hei meillä on myös miestenpäivä, 19.11. Sitä on vietetty 1990-luvulta asti.

Olen väsynyt, tai oikeammin aivan helvetin kypsä käymään näitä keskusteluja. Olen lopen uupunut tappelemaan trolleja vastaan tai olemaan jonkun aivojumpan toinen puoli. Asia, jota nämä usein miehensä itsensä kokevat väittelijät eivät koskaan tajua, on se, että siinä missä se on heille hupia, meille naisille on kyse siitä, miten ja millä oikeuksilla voimme elää. Meillä ei ole aikaa eikä halua käydä tasa-arvosta ajatusleikkejä, koska meillä on hätä saada tasa-arvoa. Se on myös se syy, miksi naiset tuntuvat ottavan asiat henkilökohtaisesti. Se on meille jokaiselle henkilökohtainen asia. Se ei tee argumenteista epätosia. Myöskään se, että muissa maissa on suurempia ongelmia ei millään tavalla ole ristiriidassa sen kanssa, että eikö voisi samaan aikaan miettiä myös ihan kotoisia ongelmia.

Monissa maissa naistenpäivänä ostetaan läheisille naisille kunnianosoituksena kukkia. Niin voi tehdä, jos haluaa. Jos haluaa vaikuttaa suuremmin, tänään on sopiva päivä lahjoittaa esimerkiksi Naisten linjan toimintaan rahaa.

Kaikkein suurin ja tärkein lahja on kuitenkin kuunnella naisia tänään. Ei yrittää huutaa tasa-arvosta puhuvaa hiljaiseksi eikä briljeerata harjoitelluilla argumenteilla. Tärkeintä on kuunnella erityisesti niitä naisia, joita ei koskaan kuulla, kun on tärkeämpää kysellä julkkismiehiltä mielipiteitä. Tärkeintä on muistaa, että tämän päivän tarkoitus ei ole tehdä jokaisesta naisesta prinsessaa vaan pyrkiä kohti aitoa tasa-arvoa.

Ps. Kuka on sinun naisidolisi? Kerro kommenteissa! Omani on tällä hetkellä Maria Veitola.

V-Day eli oma vaginamonologini

Lauantaina 10.2.2018 vietettiin kansainvälistä V-Day:ta. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota tyttöihin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. V-Day:na muun muassa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen esittämällä kuuluisaa Eve Enslerin kirjoittamaa Vaginamonologeja-näytelmää ympäri maailman.

Myös Turussa Jo-Jo teatterissa esitettiin Vaginamonologit, jota olin tietenkin katsomassa. Vaginamonologit lähestyvät aihetta, eli siis pimppiä, monesta suunnasta. Monologeissa on heräävän seksuaalisuuden epävarmuutta, kasvua ja rakkautta mutta myös väkivaltaa, ahdistelua ja ympärileikkauksia. Näytelmä on kertomuksia siitä, kuinka tutustua itseen ja kuinka vaikeaa se välillä on. Teoksen viesti on kuitenkin vapautta: meidän jokaisen vaginallisen olennon pitäisi ottaa oma vaginamme, oma nautintomme haltuumme. Oma pimppi on oma asia.

Toisena teemana Vaginamonologeissa on herätellä katsojaa ajattelemaan, mitä juuri hänen vaginansa haluaa, millainen elin se on ja mikä on oma suhde sen toimintoihin. Mitä vaginani sanoisi, jos puhuisi? Mitä se toivoisi?

En usko, että vaginallani on valittamista suhteeni. Kutsun sitä useimmiten pimpiksi tai pilluksi, sillä nämä termit sisältävät myös vulvan (vagina tarkoittaa vain emätintä). Osaan jo nauraa, jos joku väittää, että klitoris on turha elin ja naisen orgasmi evoluution jäänne. On tärkeää huomata, että kun minä puhun vaginastani, sillä ei ole mitään tekemistä peniksen kanssa. Minun vaginani on olemassa itsenäisenä, ilman minkäänlaista suhdetta yhteenkään penikseen.

En häpeile sitä, että minulla pillu. Sitä on haukuttu, koskettu ilman lupaa, käsitelty väärin ja osaamattomasti, se on ollut arka ja kaivannut apua. Sitä on ronkittu yöllä päivystyksessä ja siihen on sattunut enemmän kuin minnekään muualle ikinä. Mutta se on osa minua, osa seksuaalisuuttani. Minä nautin siitä niin kuin haluan, pidän siitä miltä se näyttää, tuoksuu ja maistuu. Toisinaan haluan tuntea jotain vaginassani sisällä, toisinaan haluan kosketuksia sen ulkopuolelle. Aika usein ennen näitä asioita tarvitsen jotain muuta, sitä mitä kutsumme maailman epäseksikkäimmällä termillä esileikiksi. Ilman sitä vaginani ei ole auki, ei liukas eikä pehmeä. Se ei ole tyytyväinen.

Minulla on täysi oikeus omaan pilluuni, minä tiedän parhaiten, mitä se haluaa. Minulla on oikeus täyttää sen toiveita, tyydyttyä, tehdä itseni onnelliseksi tekemällä pilluni onnelliseksi.

Ei kuitenkaan tarvitse kuin seurata hetki keskustelua sosiaalisessa mediassa ja käy jo selväksi, että seksuaalisuuttaan ja pillunsa parasta ajatteleva ihminen on kuin jokin tarttuva tauti. Sellainen, joka halutaan sulkea yhteisön ulkopuolelle. Pillun käyttöön liittyy naurettavia sääntöjä ja rajoituksia, joita ei koskaan vaadittaisi penikseltä.

Esimerkiksi pillun pitää olla innie, sillä outiet ovat jotenkin väärin (voit googlata, minäkin googlasin, mutta NSFW). Pillu on pelottava katsoa, liian elimellinen. Jos pillua käyttää liikaa tai väärällä tavalla, ei ole enää vaimomatskua. Kuvia siitä ei saa lähettää kenellekään paitsi just sille tyypille, joka pyytää. Mutta jos lähettää, ei se sama tyyppi puhu enää ikinä, koska ilmeisesti suttuinen etukameraräpsy on ihan sama asia kuin seksi ja silloin vastapuoli on saanut kaiken haluamansa tyydytyksen. Pillua ei pidä antaa kenellekään, koska järvi kuluu soutamalla, mutta jos ei anna, on huora. Jos harrastaa irtosuhteita, vagina ei ole enää vagina, vaan mälliämpäri. Jos on harrastanut seksiä liian monen kanssa, on helppo ja tyhmä. Jos liian harvan kanssa, on kylmäkiskoinen ja hankala.

Yhä edelleen siis kontrolloimme koko vaginallista ihmisryhmää uskottelemalla, että ensinnäkin pimpin hallitseminen tarkoittaa sitä, että ei nauti estottomasti seksistä, ja toisekseen väittämällä, että ne, joille pimppi tuottaa iloa, eivät ole enää ihmisinä arvokkaita. Mihin tarvitaan Perussuomalaisia, kun kansamme yllättävän nuoret moraalinvartijat ovat perineet käsityksensä suoraan kirkkoisiltä!

Haluaisin nyt kaikille kuitenkin kertoa, että minun huomattavasti yhtäkään penistä puhtaampi vaginani ei edes täynnä spermaa ole ämpäri.

Pilluni on elin, vieläpä kaunis sellainen. Oma häviö, jos sitä ei kestä katsoa. Pilluja on erilaisia, vähän niin kuin on hiuksia, silmiä ja varsinkin peniksiä.

Lähetän kuvia, jos haluan ja jos toinen niitä haluaa. Toistaiseksi se ei ole yhtäkään suhdetta lopettanut.

Minun vaginani ei ole mikään lahja, jonka antaisin kellekään, vaan ihan vain kahdenvälisen sopimuksen yksi osa.

Olen usein sekä kylmäkiskoinen että vaikea, monissa asioissa tyhmä ja toisissa hyvin helppo. Nämä asiat eivät liity vaginaani tai seksielämääni.

Tavoitelistallani vaimoksi ryhtyminen on noin sijalla 78. Iloinen seksi on sijalla 2. Vaimomatskusta puhuvan pojanklopin miellyttäminen ei ole listallani ollenkaan.

Minä ja pimppini jatkamme siis näin, kohti kaikkia nautintoja ja iloja.

Iloisia vaginapäiviä kaikille!

Oletko mies, joka ei tiedä, kuinka reagoida #metoo-kampanjaan? Ei hätää, tässä siihen ohjeet!

Viikonloppuna ja alkuviikosta sosiaalisessa mediassa kiersi #metoo-kampanja, jonka saatesanoissa pyydettiin, että jokainen, joka on joskus kokenut seksuaalista häirintää, jakaisi viestin. Kampanjan tarkoituksena on tuoda näkyviin, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat. Osa ihmisistä myös jakoi kertomuksia omista kokemuksistaan samassa yhteydessä. Huomiota herättävintä on kuitenkin ollut sen, että lähes jokainen naisoletettu on osallistunut kampanjaan. Itseäni se ei yllätä yhtään, mutta monet miesoletetut ovat olleet tästä hämillään. Tässä muutamia ohjeita siihen, kuinka kampanjan herättämiä tunteita voi käsitellä:

1.     Ärsyttääkö, kun koko seinä on täynnä samaa viestiä? Jep, siitä voi päätellä, että mikä se pointti tässä oli.

2.     Et siis ole koskaan kokenut seksuaalista häirintää tai mielestäsi koskaan ahdistellut ketään? Hyvä juttu. Tässä kampanjassa ei ollut kyse sinusta. Voit ottaa kantaa, jos haluat, mutta not all men –tyyppinen uhriutuminen ei edistä asiaa millään tavalla.

3.     Älä loukkaannu kokemuksia jakaneille ihmisille. Seksuaalinen ahdistelu on laaja ja vakava ongelma. Sen esiintuominen ei ole hyökkäys juuri sinua kohtaan. Koita mieluummin miettiä, mikä tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa mahdollistaa ilmiön suunnattoman laajuuden.

4.     Otitko sen asenteen, että itsekin alat nyt ihan periaatteessa kokea kaiken häirintänä, ”jos kerran naisoletetutkin niin tekevät”? Vähättelet ongelmaa, lopeta se heti. Keskity mieluummin analysoimaan sitä, että miksi tämä kampanja loukkaa sinua niin henkilökohtaisesti. Muista silti, että tämän kampanjan ydin ei ollut sinun kokemuksesi loukkaantumisesta, vaan muiden kokemukset seksuaalisesta häirinnästä. Älä omi kampanjaa omille asiaan liittymättömille tunteillesi. Viet tilaa niiltä, joita asia oikeasti koskee.

5.     Älä yritä määritellä uhrien puolesta, mikä on seksuaalista häirintää. Älä arvota muiden kokemuksia. Et osaa, et pysty eikä se ole sinun tehtäväsi. Älä varsinkaan määrittele, että jonkun kokemus on niin pieni, ettei se sinusta ole häirintää. Häirintä tai ahdistelu syntyy aina uhrin kokemuksesta. Ihmiset ovat yleisesti ottaen hyvin herkkiä tunnistamaan toisten kosketusten, katseiden ja sanojen tarkoituksia. Kun nämä teot ovat tietoisia, yksipuolisia ja niiden tarkoitus on alentaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai määrittää toinen pelkäksi seksuaaliseksi objektiksi, kyseessä on häirintä tai ahdistelu. Kyse on vallankäytön muodosta. Esimerkiksi opettaja tai esimies käyttää valtaansa väärin, kun vihjailee alemmassa asemassa olevalle seksuaalisesti, kiinnittää asiatonta huomiota toisen kehoon tai koskettelee ilman lupaa. Kokemus valta-aseman väärinkäytöstä voi tietenkin syntyä myös vähemmän ilmeisissä tilanteissa. Ulkopuolisen ihmisen voi usein olla vaikea tai mahdoton huomata sitä ja yleisten sääntöjen määrittely on vaikeaa.

6.     Kaikki kommunikointi ei ole häirintää. Jos kahden ihmisen välillä on aito yhteisymmärrys siitä, että molemmat haluavat tilanteen kehittyvän seksuaaliseksi, vihjailevaksi tai romanttiseksi, jotkin teot, jotka ilman tätä yhteisymmärrystä olisivat häirintää, eivät sitä ole. Asia on vaikea sanallistaa tai normittaa, mutta sosiaalisissa tilanteissa se sen sijaan voi syntyä hyvinkin luontevasti. Älä siis vedä sitä johtopäätöstä, että naisoletettujen kanssa on mahdotonta tehdä yhtään mitään.

7.     Seksuaalinen häirintä ei ole imartelevaa. On hyvä pitää yleisenä sääntönä, että jos aiot esimerkiksi kommentoida toisen ihmisen ulkonäköä, tee se aina hyvin harkiten. Tuntemattomien tai etäisesti tuttujen ihmisten ulkonäön minkäänlainen kommentoiminen on yleensä aina huono ratkaisu. Et voi mitenkään tietää, miten sinulle vieras ihminen kommenttisi kokee, jos et tiedä hänen taustaansa ja suhdettaan omaan ulkonäköönsä. Jos työtehtävä tai jokin tilanne on sellainen, että toisen ihmisen ulkonäkö on siinä olennaisen tärkeä asia, pidä kommenttisi mahdollisimman yleisellä tasolla. On huomattavasti asiallisempaa sanoa, että ”pitkät hiuksesi sopivat tähän tehtävään” kuin että ”ihastuin pitkiin hiuksiisi”. Jos siihen, mikä sinusta oli kehu, ei reagoida ihastuneella kiitollisuudella, menit todennäköisesti kehuinesi metsään. Älä suutu siitä, vaan toimi seuraavalla kerralla toisin. Monet naisoletetut kuulevat ulkonäöstään niin paljon erilaisia määrittelyjä, kehuja tai haukkuja, että sinun kommenttisi aiheesta ei välttämättä jaksa kiinnostaa enää yhtään, oli se sinusta kuinka ylistävä tahansa.

8.     Ihminen, joka kertoo seksuaalisesta häirinnästä ei tee sitä siksi, että haluaisi kiertoteitse kehua, kuinka seksuaalisesta haluttava on. Seksuaalisen häirinnän kokemusten esiintuonti ei ole huomion kalastelua. Seksuaalinen häirintä ei tunnu hyvältä. Älä väitä, että seksuaalinen ahdistelu saisi jonkun tuntemaan olonsa seksikkääksi, ihanaksi tai rakastetuksi. Se ei todellakaan saa. Naisoletetut tai kukaan muukaan ei ihan oikeasti halua tulla ahdistelluksi, joten älä koskaan väitä, että oikeasti uhrit hakevat sitä pukeutumisellaan, käytöksellään tai paikatakseen itsetuntoaan.

9.     Se, että olet mielestäsi hyvä ihminen, ei tarkoita, ettetkö joskus olisi tahallaan tai tahattomasti tehnyt virheitä. Se ei tee sinusta pahaa ihmistä. Mieti ihan oikeasti, miten kohtelet ihmisiä ympärilläsi. Se, mikä sinusta on ehkä upeaa läppää, voi toiselle olla ahdistavaa alentamista. Osa seksuaalisesta häirinnästä on niin normalisoitua, ettet välttämättä edes tajua sen olevan toiselle häirintää. Esimerkiksi itsensäpaljastajat varmasti haluavat tietoisesti aiheuttaa uhreissaan ahdistuksen ja pelon tunteita, mutta useassa tapauksessa kyse on enemmänkin ajattelemattomuudesta kuin siitä, että pitkän mietinnän jälkeen päättää alkaa ahdistelijaksi. Voit aina muuttaa toimintatapojasi. Yhdelläkään kampanjaan osallistuneella ei myöskään ole minkäänlaista velvollisuutta tulla kertomaan sinulle, että juuri sinä olet niin hyvä ihminen, että voit ohittaa tämän kaiken miettimättä sitä ollenkaan.

10.  Ja ehkä tärkein kaikista: älä koskaan vähättele toisen ihmisen kokemusta häirinnästä. Seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun on sisäänrakennettuna se, että se saa uhrin melkein aina kokemaan häpeää, nöyryytystä ja syyllisyyttä. Nämä tunteet usein estävät tuomasta esiin häirintää ja se on tässä se ongelma. Jos toisen ihmisen kertomus häirinnästä tuntuu sinusta pieneltä tai turhalta, niin muista, että siinä kontekstissa sinun tunteellasi ei kerta kaikkiaan ole mitään väliä. Et voi tuntea toisen ihmisen kokemusta ja vähättelemällä sitä aktiivisesti ylläpidät sitä maailmaa, jossa jokainen naisoletettu kokee jatkuvasti seksuaalista häirintää. Kuuntele mieluummin, mitä sinulle yritetään sanoa.

Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat niin iso ja yleinen ongelma yhteiskunnassa, että suurin osa naisoletetuista tuskin enää jaksaa edes laskea tapausten määrää. Kun jaoin viestin omalla seinälläni, mielessäni ei käväissytkään, että jakaisin samassa yhteydessä kuvauksen kokemuksistani, sillä niitä on niin paljon, että voisin saada niistä aikaan romaanikirjasarjan. Enkä varmasti ole tässä yhteydessä poikkeus.

Se, että kampanja herättää paljon keskustelua ja voimakkaita tunteita on minusta selvä merkki siitä, että viestin jakamiselle oli todellista tarvetta. Toivokaamme sen myös aidosta vaikuttavan siihen, kuinka jatkossa toisiamme kohtelemme.