Väestöliitto. Tuo suomalaisen perheinstituution,
parisuhteiden ja konservatiivisten arvojen suojelija. Väestöliitto on
suuri organisaatio, jossa on töissä monia päteviä asiantuntijoita ja joka tekee
paljon hyvää.
Mutta väestöliitolla on myös murrosikäisille suunnatut
sivut, joilla opetetaan seksistä esimerkiksi seuraavia asioita (kaikki näytteet poimittu 13.10.2017):
”Neitsyys on arvokas asia, ei taakka, josta täytyy päästä
eroon.”
”Yhdyntä on yksi seksuaalinen tapa osoittaa ja jakaa
kiintymystä sekä rakkauden tunteita kumppanin kanssa. Sen on myös tapa nauttia
toisen ihmisen kehosta ja läheisyydestä. Eka kerta on aina uusi, ihmeellinen ja
jännittävä tilanne.”
”Suutelemisen alkaminen seurustelussa kertoo isosta
askeleesta. Silloin ihminen osaa yhdistää kosketuksessa omien rakastumisen
tunteiden ilmaisun ja kykenee vastaanottamaan samanlaista tunteiden ilmaisua.”
Yleisesti ottaen voisi sanoa, että sivut kirkuvat isolla ja
kovaan ääneen, että seksi on iso juttu. Ja niinhän se onkin – joillekin. Sitten
on meitä, jotka kokivat ensimmäisen suudelmansa vahingossa koulun käytävällä
sellaisen pojan kanssa, johon ei ollut minkäänlaista suhdetta. Meitä, jotka
menetämme neitsyytemme silkkaa kokeilunhaluamme. Meitä, joille seksi ei ollut
parisuhdetta.
Eniten itseäni kuitenkin huolestuttaa seuraava pätkä:
”Yhdynnän pääasia ei ole orgasmi vaan nautinto. Rakastelusta
voi nauttia kokematta fyysistä orgasmia. Fyysinen orgasmi tuntuu lantiopohjan
rytmisenä supisteluna ja peräaukon seudun supisteluna muutaman sekunnin ajan. Tunneorgasmi
ei näy, se on tunnekokemus.”
Jos oikein todella hyväntahtoisesti haluan ajatella, voin
ehkä ymmärtää ajatuksen tässä taustalla; siis sen, että seksi ilman orgasmia
voi olla myös hauskaa, tyydyttävää, rentouttavaa, mitä vain eikä orgasmin
tarvitse olla seksin ainut päämäärä. On monia syitä, jonka takia orgasmin
saaminen ei onnistu: tietyt sairaudet tai lääkitykset vaikuttavat siihen,
samoin stressi ja huolet. Toiset eivät oikein ikinä saa ensimmäisellä kerralla
uuden kumppanin kanssa ja joskus ei vaan kaikesta yrityksestä huolimatta tule.
Se on ihan luonnollista, eikä tarkoita, että seksi on huonoa, seksikumppani on
huono tai itse on huono.
Mutta, kun asetamme tunneorgasmin samalla viivalle oikean orgasmin
kanssa, kasvatamme jälleen uutta sukupolvea erityisesti tyttöjä, jotka eivät
osaa eivätkä uskalla vaatia itselleen orgasmia. Tunneorgasmi ei ole sama asia
ja epämääräiseen no kai tää ihan kivaa
oli –tunteeseen ei pidä tyytyä. On ihan okei pyytää seksikumppaniltaan
jonkinlaisia toimia, jotta saisi itse myös orgasmin. Vaikka orgasmia seksin
päämääränä ei pidä korostaa liikaa, ei sitä pidä myöskään vähätellä.
Meillä on jo kulttuurissa pitkälti pornon seurauksena
todella tarkka kaava heteroseksin kulusta. Se alkaa erektiosta ja päättyy
helvetinmoisen ähkimisen ja voihkimisen jälkeen siemensyöksyyn. Todellisuudessa
varmasti (ja ainakin toivottavasti) aikuisilla ihmisillä seksi kulkee
monipolvisempia reittejä. Silti yhä uudestaan ja uudestaan erilaisista
seksitutkimuksista voidaan päätellä, että heterosuhteissa myös naiset kokevat seksin syvimmäksi
tarkoitukseksi miehen tyydyttämisen.
Aika usein minäkin koen, sillä olen heteronainen, joka on toistaiseksi harrastanut seksiä vain peniksellisten miesten kanssa. Siitä on vaikea opetella pois.
Lopahtava penis ei ole iloinen asia kantajalleenkaan, mutta varsinkin naiselle se
on merkki siitä, että on epäonnistunut naiseuden kierossa päätehtävässä: olla
seksikäs objekti miehen halulle. Jos nainen ei saa orgasmia, se on melko
normaali tilanne, sillä käsitämme naiset nyt vain siinä asiassa vaikeiksi. Jos
mies ei saa orgasmia, sekin on naisen vika. Miehet kun ovat helppoja.
Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Seksissä
jokainen yksilö tuo omat sukupuolielimensä, omat orgasminsa ja omat
mielihalunsa. Harvoin kumppanit syyttelevät toinen toisiaan, sillä usein molemmat kokevat syyllisyyden tunteita, jos seksi jollain tavalla epäonnistuu. Tunteen kanssa jäädään kuitenkin usein yksin eikä osata ilmaista, mitä olisi voinut tehdä toisin.
Tunneorgasmi saattaa olla olemassa, mutta sen saaminen
todennäköisesti on vielä vaikeampaa kuin fyysisen orgasmin (ainakin pikaisen
googlettelun perusteella kyse on jonkinlaisen rakkauden huipusta, jota ainakaan
itse en ole koskaan kokenut enkä varsinkaan teini-ikäisenä). Tunneorgasmin
syöttäminen orgasmin vaihtoehtona ilman, että sitä kunnolla edes selitetään,
kasvattaa vain liian vähään tyytyviä seksinharrastajia, jotka eivät edes tiedä,
mikä kaikki nautinto olisi mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti