Tästä lähtee joki

Olen viimeksi kirjoittanut tänne lokakuussa 2020. Siitä on yli kaksi vuotta. Väliin tuli monia asioita. Kriittisestä korkeakoulusta saatu huono palaute lamaannutti kaiken kirjoittamisen pitkäksi aikaa ja siitä olen vähän katkera. En enää muista palautteiden sanamuotoja, mutta sisältö oli selvä: kirjoita jotain muuta kuin sitä, jonka työstämiseen olet käyttänyt viimeiset kaksi vuotta.

No mutta HAH! Sen, juuri sen saman tekstin, lähetin neljä kuukautta sitten kustantamoille. Yhtäkään vastausta ei toki ole kuulunut vielä, mutta ainakin sain sen valmiiksi. Tietysti se oli aivan erilainen kuin piti olla. Mutta se kuuluu luovaan prosessiin.

Kun pääsin yli lyttäävästä palautteesta, aloin kirjoittaa entistä suuremmalla vimmalla. Mutta en blogia, en Instagramia, en mitään sellaista. Aloin kirjoittaa käsikirjoitustani. Kun sain sen valmiiksi, aloitin kaksi uutta. Kuulostan nyt hirveän työteliäältä, mikä on aika harhaanjohtavaa. Oikeasti se vimma oli sitä, että kirjoitin vähän ehkä kahden viikon välein. Mutta jos otetaan huomioon se, että olen ollut virallisesti työkyvytön jo puolitoista vuotta, on se mielestäni aikamoinen suoritus!

Blogi ei toisaalta kiinnostanut enää. Tarve ottaa kantaa jokaiseen asiaan hälveni. Edelleenkin tämän sivuston kuvauksessa lukee ”Roosa on turkulainen kirjoittaja ja tuottaja, joka käsittelee blogissaan seksiä, rakkautta ja yksinäisyyttä.” Sehän ei siis ole enää ollenkaan osuva. Seksin käsittely ei ole oikein enää luontevaa, kun on vakaa parisuhde. Sama pätee oikeastaan myös kahteen muuhun. Rakkaus on muuttanut muotoaan. Yksinäisyyttä ei enää ole. Ei ole enää Tinder-pyöritystä, josta kertoa anekdootteja. Ei yhden illan juttuja eikä epämääräisiä sutinoita. Olen tästä kaikesta myös hyvin onnellinen nyt.

Olen myös törmännyt omaan keskeneräisyyteeni. Olen poistanut vanhoja kirjoituksia, joissa olen mielestäni liian itsevarma. On hyvä olla vähän nöyrä, kai? En ole terveydenhuollon ammattilainen tai seksuaalineuvoja. En edes opiskellut koskaan sukupuolentutkimusta. Minulla on toki edelleen mielipiteitä ja olen mielestäni aika tiedostava, jaksan ottaa vastaan uusia asioita. Mutta en koe enää olevani millään tavalla asiantuntija.

Enemmänkin haluaisin kai kirjoittaa jonkunlaisia tunnelmapaloja. Siitä, kuinka toisen kulmakarvat ovat niin pitkät, että naurattaa. Siitä, miten paljon voi ärsyttää kasvoille satava räntä. Siitä, miten amaryllis kukkii upeasti ja siitä, miten pyykkikone on hermoja raastavasti rikki. Siitä, miten katsoin tänä aamuna Lizzon keikan ja syntyi tarve ottaa oma takapuoli ja sen liikkeet haltuun. Kuka lähtee kanssani twerk-kurssille?

Eeva Kilpi sanoi:

Kirjoittaminen on suvutonta lisääntymistä.

Minä puhun totta:

ihmiset joka tapauksessa luulevat että valehtelen.

Minun pitäisi kai uusia tämän blogin kuvaus, ehkä jopa nimikin. En tiedä enää, mitä käsittelen. Uskon kuitenkin, että pian muotoutuu jokin uusi uoma!